Uutiset –

NORD laajentaa Aurichin-tuotantolaitosta

Laajennuksen taustalla taajuusmuuttajien kysynnän kasvu.

Bargteheide, 2022-04-01

NORD Electronic DRIVESYSTEMS investoi noin 3,2 miljoonaa euroa Aurichin taajuusmuuttajatehtaaseen, Saksan luoteiskulmalla. Asiakasprojekteille varattu kokoonpanoala kasvatetaan kaikkiaan 3 000 neliömetriin. Laajennus on välttämätön taajuusmuuttajien kysynnän jatkuvan kasvun vuoksi.

NORD DRIVESYSTEMS -konsernin tytäryhtiö on valmistanut taajuusmuuttajia Aurichin kaupungissa 1980-luvun alusta lähtien.

Osoitus sitoutumisesta toimipaikkaan

Laajennuksen jälkeen tehtaassa voidaan valmistaa vuosittain yli 400 000 kappaletta asiakaskohtaisesti konfiguroitua taajuusmuuttajaa. Se merkitsee yli kolminkertaista määrää aiempaan tuotantokapasiteettiin nähden. Kapasiteettia kasvatetaan vaiheittain siten, että ensimmäinen 50 prosentin suuruinen lisäys toteutuu jo vuoden 2022 toisella neljänneksellä.

”Investointi kuvastaa taajuusmuuttajien painoarvon lisääntymistä NORDin toiminnassa”, tehtaanjohtaja Gerhard Harms toteaa. ”Samalla se kertoo yrityksen selvästä sitoutumisesta Aurichin-toimipaikkaan.”